tiistai 19.3.2019
Komission ehdotus: Suomen päärata mukaan EU:n liikenneverkon ydinkäytäviin

Euroopan komissio ehdottaa Suomen pääradan mukaan ottamista EU:n liikenneverkon ydinkäytäviin- päätös mahdollistaa EU-rahoituksen hakemisen pääradan investointeihin

Euroopan komissio on julkaissut tänään 6.kesäkuuta esityksensä seuraavasta Verkkojen Eurooppa (CEF)-ohjelmasta EU:n rahoituskaudelle 2021-2027. Suomen päärata on esityksessä mukana osana North Sea -Baltic -ydinkäytävän laajennusta pohjoiseen.

Ohjelman kautta toteutetaan Euroopan TEN -liikennepolitiikkaa ja rakennetaan uutta sekä kunnostetaan ja kehitetään nykyistä liikenneinfrastruktuuria. Komission esitys uudeksi CEF -instrumentiksi toisi 30,6 miljardia € TEN-liikenneverkon kehittämistarpeisiin.

TEN -liikennepolitiikan mukaisesti ydinverkkoon on valittu yhdeksän multimodaalista ydinkäytävää, jotka priorisoidaan myös CEF -investointien valinnassa. Suomessa päärata (ja valtatiet 4 ja 29) välillä Helsinki–Tornio kuuluu tällä hetkellä TEN-T -ydinverkkoon, mutta ei ydinkäytäviin. Ydinkäytävistä Scandinavian-Mediterranean sekä North Sea-Baltic -ydinkäytävät ulottuvat aivan eteläisimpään Suomeen. Nyt suurin osa Suomesta jää ydinkäytävien - ja siten myös EU-rahoituksen - ulkopuolelle.

Suomi - mukaan lukien laaja pääradan toimijoista koostuva 11 maakunnan edunvalvontaryhmä, jota vetää Pirkanmaan liitto - on systemaattisesti ajanut North Sea - Baltic -ydinkäytävän laajennusta pääradan osalta. Pääradan kiinnittyminen ko. ydinkäytävään mahdollistaisi CEF -rahoituksen hakemisen pääradan välttämättömiin kehitys- ja korjaushankkeisiin EU:n seuraavalla rahoituskaudella.

Euroopan komission tänään julkaisema CEF -esitys on merkittävä erävoitto Suomelle ja pääradan ja koko Suomen elinkeinoelämälle. Seuraavaksi esitys menee Euroopan parlamentin ja jäsenmaiden käsittelyyn. Oleellista onkin nyt varmistaa, että esitys hyväksytään ilman suuria muutoksia sekä sisällön että rahoitustason osalta. Tämä tarkoittaa, että päärataryhmän vaikuttaminen jatkuu tulevina kuukausina sekä kotimaassa että Brysselissä. Lopullinen päätös CEF -instrumentista - osana EU:n rahoituskehystä - tulee toivottavasti vuoden 2019 loppuun mennessä, jotta hankkeita päästään toteuttamaan heti uuden ohjelmakauden alkaessa.

Lisätietoja antavat Keski-Pohjanmaan liitosta aluesuunnittelupäällikkö Janna Räisänen 040 168 1490 sekä yhteyspäällikkö Teppo Rekilä 040 686 1163.

Komission tiedote: http://europa.eu/rapid/press-release_IP-18-4029_fi.htm

Listaus ehdotetuista laajennuksista (CEF/Annex I):https://ec.europa.eu/transport/sites/transport/files/2018-06-06-cef-annex-memo.pdf

Taustaa:

Suomen pääradan Helsinki-Tornio ja sen vaikutusalueen perustietoja

Pääradan merkitys Suomen taloudelle, elinkeinoelämälle ja koko yhteiskunnalle on kiistaton. Pelkästään eteläisen ja läntisen Suomen osalta pääradan vaikutuspiiriin kytkeytyy noin 60 prosenttia Suomen väestöstä sekä työpaikoista ja työvoimasta, samoin yritysten liikevaihdosta, ja tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnasta. Pääradan (ja VT4:n) seutukuntien osuus koko maan BKT:sta on lähes kaksi kolmannesta ja asukasluku noin 3.1 miljoonaa. Väkiluvun on ennustettu kasvavan vuoteen 2030 mennessä noin 12 % (3.5 miljoonaa asukasta).

Pääradalla on useita tavaraliikenteen kannalta Suomen merkittävimpiä tuotannollisia keskittymiä (metalli- ja kemianteollisuus, sisältää elektroniikkateollisuuden, metsäteollisuus, elintarviketeollisuus ja alkutuotanto, kauppa). Lisäksi päärata palvelee lähes kaikkia Suomen merisatamia ja sen vaikutusalueen lentoasemien matkustajamäärä on 90 % koko maan lentoasemien matkustajamääristä.

Päärata on myös Suomen tärkein henkilöliikenneyhteys rautateillä, joka yhdistää Pohjois-Suomen ja Länsirannikon kasvukeskukset pääkaupunkiseutuun. Helsinki–Tampere -väli (4.1–6.0 milj. matkustajaa/vuosi) on Suomen vilkkaimmin liikennöity kaukoliikenteen rataosa.

Pääradan tavaraliikenteen ennustetaan kasvavan vuodesta 2013 vuoteen 2025 n. 7 % (Helsinki–Tampere +16 %; Tampere–Oulu +1 %; Oulu–Kemi +4 %; Kemi–Tornio +68 %). Pääradan rataosien yhteenlasketun matkustajamäärän odotetaan kasvavan vuodesta 2010 vuoteen 2030 noin 40 prosenttia (Helsinki–Tampere + 38 %; Tampere–Oulu + 39 %; Oulu–Kemi + 50 %).

Tällä hetkellä pääradan 810 kilometristä 67 prosenttia on yksiraiteista, mistä aiheutuu monin paikoin merkittäviä kapasiteetti- ja häiriöherkkyysongelmia.


Rantakatu 14, 67100 Kokkola
Strandgatan 14, 67100 Karleby
Puh/Tel 040 160 5700
kirjaamo@keski-pohjanmaa.fi
VIRALLISET ILMOITUKSET
11.2.2019 Maakunnan yhteistyöryhmän kokous 20.2.2019 17.12.2018 ESR haku avautunut Keski-Pohjanmaalla 14.12.2018 17.12.2018 EAKR haku avautunut Keski-Pohjanmaalla 17.12. 1.11.2018 Maakuntavaltuuston kokous 8.11.2018 - pöytäkirja 16.10.2018 Maakunnan yhteistyöryhmän kokous 23.10.2018 16.10.2018 Keski-Pohjanmaalla rahoitetut EAKR ja ESR -hankkeet 16.10.2018 Keski-Pohjanmaan liiton rahoittamat EAKR -hankkeet 6.9.2018 Seuraava EAKR -haku Keski-Pohjanmaalla 17.8.2018 ESR haku auki Keski-Pohjanmaalla 3.10.2018 saakka 8.6.2018 Maakuntavaltuuston kokouksen 7.6.2018 pöytäkirja 15.5.2018 Maakunnan yhteistyöryhmän kokous 16.5.2018 18.4.2018 Maakuntavaltuuston kokous 26.4.2018/pöytäkirja 17.4.2018 Keski-Pohjanmaan seuraava ESR -haku 9.3.2018 Maakunnan yhteistyöryhmän kokous 2/2018 1.3.2018 Keski-Pohjanmaan seuraava EAKR -haku 12.2.2018 Sihteeristön kokous 1/2018 25.1.2018 ESR haku auki Keski-Pohjanmaalla ajalla 14.12.2017-5.3.2018 12.1.2018 Maakunnan yhteistyöryhmän kokous 18.1.2018 6.12.2017 Keski-Pohjanmaan maakuntasuunnitelma 2040 ja Maakuntaohjelma 2018-2021 on valmistunut 6.11.2017 ESR ideahaku auki Keski-Pohjanmaalla 1.11.2017-11.12.2017 26.9.2017 Kaikki Keski-Pohjanmaalla rahoitetut EAKR ja ESR -hankkeet 26.9.2017 Keski-Pohjanmaan liiton rahoittamat EU-hankkeet 17.9.2017 Keski-Pohjanmaan Maakuntasuunnitelman 2040 JA Maakuntaohjelman 2018-2021 lausuntopyyntö 1.9.2017 EAKR haku auki Keski-Pohjanmaalla ajalla 4.9.-5.10.2017 13.6.2017 ESR haku auki Keski-Pohjanmaalla 13.6.-3.10.2017 Ilmoitukset »
SEURAA MYÖS