maanantai 19.8.2019
Keski-Pohjanmaan liitossa on haettavana suunnittelijan toimi

Keski-Pohjanmaan liitossa on haettavana

SUUNNITTELIJAN TOIMI toistaiseksi voimassa oleva työsuhteinen tehtävä.

Sinulla on soveltuva korkeakoulututkinto ja useamman vuoden käytännön kokemus markkinointi- ja viestintätehtävien suunnittelusta, koordinoinnista ja toteutuksesta sekä matkailun ja yleisen vetovoimaisuuden edistämiseen ja kehittämiseen liittyvistä tehtävistä. Lisäksi tunnet hyvin kunnallisen toimintaympäristön ja sinulla on kokemusta hanketoiminnasta.

Arvostamme aktiivista ja aloitteellista asennettasi ja kykyäsi työskennellä yhteistyössä erilaisten organisaatioiden ja ihmisten kanssa. Seuraat aktiivisesti maakuntaympäristössä tapahtuvia muutoksia, suullinen ja kirjallinen viestintäsi on sujuvaa ja osaat kiteyttää olennaiset asiat suunnittelutyön ja päätöksenteon tueksi. Tehtävässä onnistuminen edellyttää lisäkoulutusta, jatkuvaa tehtäväalakohtaisen tiedon ylläpitokoulutusta ja uuden tiedon hankintaa itsenäisesti.

Suunnittelijana hoidat monimediallisen (mm. verkkosivusto, some, valokuvat, uutiskirjeet) viestinnän suunnittelun ja tuottamisen sekä brändityön. Suunnittelija hoitaa myös mediayhteistyöhön liittyviä tehtäviä. Hoidat lisäksi maakunnan matkailun ja yleisen vetovoimaisuuden edistämiseen ja kehittämiseen liittyviä tehtäviä.

Lisäksi osallistut aluekehityksen ja hanketoiminnan suunnittelutehtäviin suunnittelijan osaamisalueen mukaisesti, painopiste matkailun ja markkinoinnin hankkeissa.

Toimeen valitulta edellytetään toisen kotimaisen kielen hyvää ja toisen vähintään tyydyttävää taitoa. Tehtävässä tarvitaan myös englannin kieltä.

Palkkaus ja muut virkasuhteen ehdot määräytyvät kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) mukaisesti. Tehtäväkohtainen palkka on 3.200 €/kk.

Tehtävä tulisi ottaa vastaan 1.11.2019 alkaen tai sopimuksen mukaan. Työsuhteessa noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Valitun henkilön on toimitettava lääkärintodistus terveydentilastaan ennen työsuhteen alkua. Työpaikka on savuton.

Lisätietoja tehtävästä antavat vt. maakuntajohtaja Jyrki Kaiponen, p. 040 140 8995 tai hallintopäällikkö Harri Turkulainen, p. 040 138 9048.

Hakemukset ansioluetteloineen osoitetaan maakuntahallitukselle ja lähetetään ensisijaisesti sähköisesti osoitteella kirjaamo(at)keski-pohjanmaa.fi tai postitse Keski-Pohjanmaan liitto, Rantakatu 14, 67100 Kokkola. Hakemusten tulee olla perillä pe 23.8.2019 klo 12.00 mennessä.


Rantakatu 14, 67100 Kokkola
Strandgatan 14, 67100 Karleby
Puh/Tel 040 160 5700
kirjaamo@keski-pohjanmaa.fi
VIRALLISET ILMOITUKSET
2.8.2019 Keski-Pohjanmaan liitossa on haettavana suunnittelijan toimi 19.6.2019 EAKR haku auki Keski-Pohjanmaalla 19.6.-4.10.2019 18.6.2019 ESR haku avautunut Keski-Pohjanmaalla 14.6.2019 29.4.2019 Maakuntavaltuusto 25.4.2019/pöytäkirja 24.4.2019 Keski-Pohjanmaan 5.vaihemaakuntakaavan luonnos nähtävillä 24.4. - 24.5.2019 16.4.2019 Maakuntavaltuuston kokous 25.4.2019 11.4.2019 Maakunnan yhteistyöryhmän kokous 17.4.2019 11.2.2019 Maakunnan yhteistyöryhmän kokous 20.2.2019 17.12.2018 ESR haku avautunut Keski-Pohjanmaalla 14.12.2018 17.12.2018 EAKR haku avautunut Keski-Pohjanmaalla 17.12. 1.11.2018 Maakuntavaltuuston kokous 8.11.2018 - pöytäkirja 16.10.2018 Maakunnan yhteistyöryhmän kokous 23.10.2018 16.10.2018 Keski-Pohjanmaalla rahoitetut EAKR ja ESR -hankkeet 16.10.2018 Keski-Pohjanmaan liiton rahoittamat EAKR -hankkeet 6.9.2018 Seuraava EAKR -haku Keski-Pohjanmaalla 17.8.2018 ESR haku auki Keski-Pohjanmaalla 3.10.2018 saakka 8.6.2018 Maakuntavaltuuston kokouksen 7.6.2018 pöytäkirja 15.5.2018 Maakunnan yhteistyöryhmän kokous 16.5.2018 18.4.2018 Maakuntavaltuuston kokous 26.4.2018/pöytäkirja 17.4.2018 Keski-Pohjanmaan seuraava ESR -haku 9.3.2018 Maakunnan yhteistyöryhmän kokous 2/2018 1.3.2018 Keski-Pohjanmaan seuraava EAKR -haku 12.2.2018 Sihteeristön kokous 1/2018 25.1.2018 ESR haku auki Keski-Pohjanmaalla ajalla 14.12.2017-5.3.2018 12.1.2018 Maakunnan yhteistyöryhmän kokous 18.1.2018 6.12.2017 Keski-Pohjanmaan maakuntasuunnitelma 2040 ja Maakuntaohjelma 2018-2021 on valmistunut 6.11.2017 ESR ideahaku auki Keski-Pohjanmaalla 1.11.2017-11.12.2017 26.9.2017 Kaikki Keski-Pohjanmaalla rahoitetut EAKR ja ESR -hankkeet 26.9.2017 Keski-Pohjanmaan liiton rahoittamat EU-hankkeet 17.9.2017 Keski-Pohjanmaan Maakuntasuunnitelman 2040 JA Maakuntaohjelman 2018-2021 lausuntopyyntö 1.9.2017 EAKR haku auki Keski-Pohjanmaalla ajalla 4.9.-5.10.2017 13.6.2017 ESR haku auki Keski-Pohjanmaalla 13.6.-3.10.2017 Ilmoitukset »
SEURAA MYÖS