torstai 16.7.2020
Kannanotto: Turkisalan tulevaisuus vakavasti uhattuna

Suomessa on noin 700 turkistilaa. Ne ovat suurimmalta osin perheyrityksiä. Erityisen merkittävää turkistuotanto on pohjalaismaakunnille.

Turkistarhojen tuotanto myydään lähes kokonaan ulkomaille. Viennin arvo oli yli 300 miljoonaa euroa vuonna 2019. Kaikkiaan turkisala työllistää tuhansia suomalaisia. Turkiselinkeinolta saatavat verot ja maksut ovat merkittäviä yhteiskunnalle ja pohjalaismaakuntien kuntataloudelle.

Koronakriisi on ajanut jo muutenkin talousahdingossa olleen turkisalan kestämättömään tilanteeseen. Turkishuutokauppaa ei ole pystytty järjestämään normaalisti, ja monet tarhat ovat ylipääsemättömissä maksuvaikeuksissa.

Valtio on tarttunut koronakriisin hoitoon vakavasti. Kriisin hoidossa on otettava huomioon kaikki siitä kärsineet elinkeinot. Turkiselinkeinolle aiheutuneet menetykset kuluneen kevään osalta ovat arvioiden mukaan ainakin 80 miljoonaa euroa.

On välttämätöntä, että turkisala ja sen erityispiirteet otetaan huomioon, kun suomalaisia yrityksiä autetaan pääsemään jaloilleen koronaepidemian seurauksista.

Maakuntajohtajat

Asko Peltola, Etelä-Pohjanmaan liitto

Jyrki Kaiponen, Keski-Pohjanmaan liitto

Pauli Harju, Pohjois-Pohjanmaan liitto

Kaj Suomela, Österbottens förbund - Pohjanmaan liitto

Lisätietoja

vt. maakuntajohtaja Jyrki Kaiponen +358 40 140 8995


Rantakatu 14, 67100 Kokkola
Strandgatan 14, 67100 Karleby
Puh/Tel 040 160 5700
kirjaamo@keski-pohjanmaa.fi
VIRALLISET ILMOITUKSET
1.7.2020 Vaasan hallinto-oikeuden päätös 29.6.2020 16.6.2020 Maakuntajohtajan viran hakuilmoitus 16.6.2020 Aluesuunnittelupäällikön hakuilmoitus 15.6.2020 Maakunnan yhteistyöryhmän kokous 17.6.2020 2.6.2020 Maakuntavaltuuston kokous 11.6.2020/Lanskapsfullmäktiges sammanträde 11.6.2020 15.5.2020 Kungörelse: hörande om utkast till havsplan 15.5.2020 Kuulutus: merialuesuunnitelmaluonnosten kuuleminen 17.3.2020 Tarjouspyyntö: Keski-Pohjanmaan liiton nettisivut 18.2.2020 ESR -haku auki Keski-Pohjanmaalla 2.3.2020 saakka 12.2.2020 TARJOUSPYYNTÖ POHJOIS-SUOMEN MAAKUNTIEN MAAKUNTAOHJELMIEN 2018-2021 ULKOPUOLISESTA ARVIOINNISTA 12.2.2020 Keski-Pohjanmaalla rahoitetut EAKR- ja ESR -hankkeet 18.12.2019 EAKR haku auki Keski-Pohjanmaalla ajalla 18.12.2019-19.2.2020 2.12.2019 Kungörelse om att beredningen av EU:s region- och strukturpolitiskt åtgärdsprogram (strukturfondsprogrammet) för Finland 2021-2027 och miljökonsekvensbedömningen i anslutning därtill har inletts 2.12.2019 Ilmoitus EU:n alue- ja rakennepoliittisen toimenpideohjelman (rakennerahasto-ohjelman) valmistelun ja siihen liittyvän ympäristöarvioinnin aloittamisesta 19.11.2019 Keski-Pohjanmaan maakuntavaltuuston kokous 28.11.2019 15.11.2019 AIKO rahoitusta haettavana matkailuhankkeelle 19.6.2019 EAKR haku auki Keski-Pohjanmaalla 19.6.-4.10.2019 18.6.2019 ESR haku avautunut Keski-Pohjanmaalla 14.6.2019 24.4.2019 Keski-Pohjanmaan 5.vaihemaakuntakaavan luonnos nähtävillä 24.4. - 24.5.2019 16.4.2019 Maakuntavaltuuston kokous 25.4.2019 11.4.2019 Maakunnan yhteistyöryhmän kokous 17.4.2019 11.2.2019 Maakunnan yhteistyöryhmän kokous 20.2.2019 17.12.2018 ESR haku avautunut Keski-Pohjanmaalla 14.12.2018 17.12.2018 EAKR haku avautunut Keski-Pohjanmaalla 17.12. 1.11.2018 Maakuntavaltuuston kokous 8.11.2018 - pöytäkirja 16.10.2018 Maakunnan yhteistyöryhmän kokous 23.10.2018 16.10.2018 Keski-Pohjanmaalla rahoitetut EAKR ja ESR -hankkeet 16.10.2018 Keski-Pohjanmaan liiton rahoittamat EAKR -hankkeet 6.9.2018 Seuraava EAKR -haku Keski-Pohjanmaalla 17.8.2018 ESR haku auki Keski-Pohjanmaalla 3.10.2018 saakka 8.6.2018 Maakuntavaltuuston kokouksen 7.6.2018 pöytäkirja 15.5.2018 Maakunnan yhteistyöryhmän kokous 16.5.2018 18.4.2018 Maakuntavaltuuston kokous 26.4.2018/pöytäkirja 17.4.2018 Keski-Pohjanmaan seuraava ESR -haku 9.3.2018 Maakunnan yhteistyöryhmän kokous 2/2018 1.3.2018 Keski-Pohjanmaan seuraava EAKR -haku 12.2.2018 Sihteeristön kokous 1/2018 25.1.2018 ESR haku auki Keski-Pohjanmaalla ajalla 14.12.2017-5.3.2018 12.1.2018 Maakunnan yhteistyöryhmän kokous 18.1.2018 6.12.2017 Keski-Pohjanmaan maakuntasuunnitelma 2040 ja Maakuntaohjelma 2018-2021 on valmistunut 6.11.2017 ESR ideahaku auki Keski-Pohjanmaalla 1.11.2017-11.12.2017 26.9.2017 Kaikki Keski-Pohjanmaalla rahoitetut EAKR ja ESR -hankkeet 26.9.2017 Keski-Pohjanmaan liiton rahoittamat EU-hankkeet 17.9.2017 Keski-Pohjanmaan Maakuntasuunnitelman 2040 JA Maakuntaohjelman 2018-2021 lausuntopyyntö 1.9.2017 EAKR haku auki Keski-Pohjanmaalla ajalla 4.9.-5.10.2017 13.6.2017 ESR haku auki Keski-Pohjanmaalla 13.6.-3.10.2017 18.3.2016 Maakunnan yhteistyöryhmä; esityslista ja pöytäkirjat Ilmoitukset »
SEURAA MYÖS