suomeksi på svenska


Vanhan ajan markkinat

Sunnuntaina 12.9. klo 11-16 Alaviirteen myllyn ja nuorisoseurantalon pihoilla

Haitarin leikkisät soinnut kilipailevat huomiosta ilosen puheensorinan täyttäesä Alaviirtehen myllyn ja nuorisoseurantalon pihamaan. Kansaa saapuu läheltä ja kauempaa, ympäri pitäjää ja maakuntaa tuttuja tapaamahan ja markkinakojuja katsastelemahan - jällehen on aika vanahan ajan markkinoien.

Ja kun kerran markkinoilla ollahan, on tapana tarjota kaikille jotaki - vauvasta vaarihin. Perinteisesti tarjolla on uutissajon herkkuja: kenttäkeittiö houkuttaa uutispuuron tuoksulla ja myllystä löytyy uutisleipää. Makialta tuoksuu markkinakojujen suunnassaki - muurinpohojaletut ja leivonnaiset tekevät kilivan kauppaa. Vaan nyt tekis jo mieli hieman suolasta - siis suunta kohti kalakauppiasta tai grillimakkarakojua. Ja päälle täytyy käyä hörppäämäsä kunnon kahavit maa- ja kotitalousnaisten puffetissa.

Ja mitähän veisin kotiin tuliaisiksi. Syksyn satoa on monenlaista tuorehesta säilöttyhyn. Oi miten kauniita koruja; voisipa niitä vähän kullalle ostaa. Leluja, käsitöitä, koristeita - ihan pää menee pyörälle. Tulipahan ikuistettua ihtensä vanahan ajan valokuvahanki, sepä vasta mukava muisto markkinoilta. Jopas miesväki tuolla yhellä nurkalla viihtyy; sieltä taitaa löytyä vanahoja vehkehiä, varaosia ja romppehia. Onnenpyörää on ihan pakko kokeilla eikä se oo mies (tai nainen) eikä mikään, joka ei markkinakisahan osallistu.

Mylläri kuhtuu jo tutustuhun myllyn toimintahan ja näyttää miten niitä jauhoja oikein tehejähän. Kutomahuonehesa on hameväki loihtinu jällehen erilaisia käjentaion näyttehiä. Mitähän satunurkasa tapahtuu, ku noin lapset on innoissahan. Ja Kyläkäräjätunnilla täytyy käyä kuulemasa uutisia maaseu'ulla asumisesta, ku nuo kaavotukset ja kaikenlaiset viemäröinnit asettaa niin palio haastehia kyläläisille. Puhuvat kerranki oikiasta asiasta.

Eikä se tähän lopu, sillä illalla siirrytähän seuraamahan, miltä kuulostaa "Linja-autoaseman baarissa" Kälviän Viihdekuoron esittämänä.

Johan on markkinat! Tervetulua mukahan


Tapahtumajuliste isompana

 


Kamariorkesteri kylässä Lohtajalla

Lauantaina 11.09.2010 Lohtajan kirkossa klo 15.00, vapaa pääsy

Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri käy kylässä Lohtajan kirkossa lauantaina 11.9. ja tarjoaa syksyistä klassista, tuttua ja vähän tuntemattomampaakin musiikkia meiltä ja muualta, barokista oman aikamme musiikkiin.

Konsertissa kuultavat Mozartin, Bachin ja Vivaldin teokset ovat rakastetuimpia klassikkoja, Kuulan ja Nordgrenin sävellykset puolestaan suomalaisesta perinteestä kumpuavaa musiikkia. Englantilaisen säveltäjän, viime vuonna 75-vuotispäiviään viettäneen Sir Peter Maxwell Daviesin vuonna 2004 valmistunut teos The Fall of the Leafe perustuu hänen neljäsataa vuotta vanhemman kollegansa, Martin Peersonin samannimiseen cembalokappaleeseen. Tässä konsertissa sävellykset kuullaan peräkkäin. Teija Pääkkönen, orkesterin II viulun äänenjohtaja, esiintyy konsertin solistina Vivaldin viulukonsertossa "Syksy".

Kamariorkesterin taiteellisen koordinaattorin, 1. soolosellisti Lauri Pulakan johtama konsertti liittyy Kokkolan kaupungin 390-vuotisjuhlallisuuksiin ja siihen on vapaa pääsy.

 


Ammattikorkeakoulu sai tuloksellisuusrahaa

Opetusministeriö on myöntänyt Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoululle 100 000 euroa tuloksellisesta tutkimus- ja kehittämistoiminnasta. Tuloksellisuutta arvioitiin suhteessa muihin ammattikorkeakouluihin sekä ammattikorkeakoulun omaan aiempaan kehitykseen.

Opetusministeriö totesi määrärahan myöntämisperusteissa Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulun pärjänneen erinomaisesti tarkasteltaessa kilpailtua tutkimusrahoitusta.

Opetusministeriö myönsi ammattikorkeakouluille yhteensä 2,25 miljoonaa euroa tuloksellisuusrahaa. Rahaa sai kaikkiaan parikymmentä ammattikorkeakoulua. Tuloksellisuusraha myönnettiin vuoden 2009 toiminnan perusteella.

Tuloksellisuusrahoissa käytettiin jakoperusteena seuraavia mittareita: opetuksen ja opetusmenetelmien kehittyminen, koulutuksen vetovoima ja opintojen eteneminen, tutkimus- ja kehitystyö sekä aluevaikuttavuus ja työelämäyhteistyö. Arvioinnin pohjana olivat ammattikorkeakoulujen toimintaa kuvaava päätös- ja tilastotietokanta AMKOTA, OPALA-opiskelijapalautejärjestelmän, kustannusraportoinnin sekä Tilastokeskuksen tiedot.

 

TIEDOTUSPALVELUT

Täällä julkaistaan alueen uutisia ja tiedotteita Keski-Pohjanmaan monipuolisesta tarjonnasta.

Mikäli teillä on kerrottavana jokin mielenkiintoinen asia, niin ottakaa yhteyttä Keski-Pohjanmaa.NYT! -toimitukseemme.