Rantakatu 14, 67100 KokkolaStrandgatan 14, 67100 Karleby
Puh/Tel 040 160 5700Fax (06) 868 0308
kirjaamo@keski-pohjanmaa.fi




Elinkeinojen kehittäminen

Keski-Pohjanmaan yritysrakenne on varsin mikro- ja pk- yritysvaltainen. Maakunnan yrittäjäosaaminen jakaantuu useammalle toimialalle. Keski-Pohjanmaan kehitys on koko 2000- luvulla ollut valtakunnallisesti vahvaa työpaikkakehityksenkin suhteen. Maakunnan työpaikkojen jakaantuessa usealle toimialalle, vähenevät alueellisten työpaikkojen katoamisen riskit toimialakohtaisten ja kansainvälisten talouskriisien aikana. Yritysten tulisi kuitenkin pyrkiä lisäämään valmiuksia omien lopputuotteiden valmistamiseksi, jolloin yritysten riippuvuus valmistusketjujen toimivuudesta vähenisi. Keski-Pohjanmaan pitkään jatkunut työpaikkakasvu on myös tuonut mukanaan palvelualan työpaikkojen merkittävän kasvun. Varsinkin maakuntakeskus Kokkolan kehitys on ollut huomattavaa.

Keski-Pohjanmaan kehityksen kannalta alueen kansainvälisen kemian alan suurteollisuuden menestyminen on merkittävä asia. Suurteollisuuden yritykset ovat panostaneet merkittävästi tuotantolinjojen ja – prosessien kehittämiseen, joka on lisännyt niiden kansainvälistä kilpailukykyä ja edesauttaa niiden pysyvyyttä alueella. Kokkola haluaa hyödyntää mahdollisuuksia uuden yritystoiminnan sijoittumiselle suurteollisuusalueelle synergiaetuja etsien. Uutta yritystoimintaa pyritään synnyttämään suurteollisuuden tarvitsemista yritys- ja kunnossapitopalveluista.

Metalli-, konepaja- ja puutuoteteollisuudet ovat myös merkittäviä toimialoja Keski-Pohjanmaan maakunnassa. Useimmat yritykset ovat ns. sopimusvalmistajia ja siten riippuvaisia muiden yritysten markkinatilanteesta. Poikkeuksena ovat maakunnan menestyvät puutalotehtaat ja ikkunanvalmistajat. Synergiaetuja ja toimialojen verkostoitumista on mahdollista synnyttää mm. kunnossapitoyritysten, maarakennusalan sekä ohjelmistoteollisuuden kanssa. Kansallisesti merkittävä kaivosalan uusi tuleminen luo mahdollisuuksia myös maakunnan yrityksille päästä mukaan yritysverkostoihin ja toteuttajiksi laajoihin kaivoshankkeisiin.

Keski-Pohjanmaalla toimivien ICT- alan avainyritysten pääomistus on 2000- luvulla siirtynyt ulkomaiseen omistukseen, mikä on valtakunnallisestikin tarkastellen ollut kehityksen suunta. Toimialalla on myös hyvin kehittyneitä pienyrityksiä, joiden osaamista on tuettava kasvun tiellä. Toimialan yritykset ovat olleet aktiivisesti mukana Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen ja Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulun kehittämistoimenpiteissä, joiden avulla ICT- alan osaamista on juurrutettu myös perinteisille toimialoille tuottavuuden lisäämiseksi.

Maakunnan veneteollisuuden haasteena on säilyttää ja edelleen vahvistaa kilpailukykyänsä. Toimialaa kehitetään panostamalla tuotannon uudistamiseen sekä modernin materiaalitekniikan hyödyntämiseen. Suhdanneherkkä toimiala elää lähes täysin vientimarkkinoista.

Keski-Pohjanmaa on alkutuotantovaltaista aluetta. Maakunnan ja maaseudun elinvoimaisuus rakentuu vahvaan osaamiseen maa-, metsä- ja turkistaloudessa. Alkutuotannon ja omien luonnonvarojen hyödyntämistä ja jalostusta oman maakunnan alueella on edistettävä.

Palvelualan työpaikkakehitys on ollut huomattavaa. Teollisuuden työpaikkojen kasvu sekä tuottavuuden nostaminen on tukenut palvelualan työpaikkojen syntymistä. Palvelualojen kehittäminen tarkoittaa laajasti niin kaupan alan, matkailun kuin hyvinvointipalveluiden ja luovien alojen yritysten ja yritystoiminnan monimuotoista kehittämistä.

Keskeiset kehittämiskokonaisuudet ovat energian tuotanto ja hinta, tuottavuuden nostaminen, käytäntölähtöisten innovaatioiden hyödyntäminen, materiaalitekniikan hyödyntäminen sekä toimivat ja nopeasti reagoivat työmarkkinapalvelut.

Julkaisujärjestelmä