
15.04.2026
Keski-Pohjanmaan maakuntahallitus käsitteli 13.4.2026 pidetyssä kokouksessa liiton ajankohtaiset talous-, toiminta- ja hankeasiat.

12.04.2026
Keski Pohjanmaan liiton järjestämä keskustelutilaisuus Keski Pohjanmaan kuntien tulevaisuudesta pidettiin 10.4.2026 Kaustisen Kansantaiteenkeskuksessa. Tilaisuus toi yhteen alueen päättäjiä ja asiantuntijoita tarkastelemaan väestökehitystä, (...)

17.02.2026
Keski-Pohjanmaan maakuntahallitus kokoontui maanantaina 16. helmikuuta Kokkolassa käsittelemään useita maakunnan kehittämisen, hallinnon sujuvuuden ja toiminnan jatkuvuuden kannalta tärkeitä asioita.

11.02.2026
Interreg rahoitusohjelmissa tuki on 65 % ja yksityisen rahoituksen osuus on 35 %. Yksityisrahaosuuteen voi hakea kansallista vastinrahoitusta Lapin liitolta, minkä osuus on 70 %.

11.02.2026
Itäisen ja Pohjoisen Suomen ohjelmien toimeenpanoon kohdennetaan noin 16 miljoonaa euroa alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukemisen määrärahaa eli tuttavallisesti IP AKKE -rahoitusta. Rahoittavana viranomaisena toimiva Etelä-Karjalan (...)

11.02.2026
Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti Itäisen ja Pohjoisen Suomen ohjelmien toimeenpanoon kohdennetaan noin 16 miljoonaa euroa kansallista rahoitusta.